Toinen rokotus

Runo, Heinis, Kätkä ja Käkry kävivät tänään toisella rokotuksella. Rabies-rokotuksen jätin väliin, kun sitä ei suositella laitettavaksi samaan aikaan, ja saavat sitten uudet omistajansa laittaa pojille, jos meinaavat viedä näyttelyihin tai muualle, jossa sitä tarvitaan. Runollekin sen laitatan vasta ensi vuoden puolella.

Automatka oli ahdas, istuin takapenkillä kaksi pentua jaloissani, koska kuljetushäkkiin ei enää oikein mahdu kahta enempää. Kätkä ja Käkry siis matkasivat eläinlääkärille häkissä, Runo ja Heinis jaloissani. Takaisinpäin tullessa minulla oli kaksi pentua sylissä, Heinis kun jumittui siihen heti, ja Runokin hoksasi jossakin vaiheessa, että syli olis kyllä kiva. Siinä ne sitten makoilivat, ja lämmittivät minua.

Runo ja Heinis saivat taas tutustua vastaanottoon oikein kunnolla, haistelivat ja kuljeksivat ympäriinsä, koska muita hoidettavia ei ollut. Käkry ja Kätkä joutuivat pikakohtelun uhreiksi, hain ne häkistä pöydälle ja sitten takaisin. Ne eivät oikein olleet ihastuneita pikaiseen toimintaan. Tosin Runokin oli sitä mieltä, että pöydällä ei ole kivaa, ja hyppäsi siitä pois ennen kuin ehdin huomatakaan. Sen jälkeen otinkin neidistä kunnon otteen. Heinis taas tuntui olevan kuin kotonaan, ja lopulta sitä oli jopa vaikea saada pois vastaanotolta. Se olisi jäänyt sinne mieluusti istuksimaan ja ihmettelemään.

Kätkällä tuntuivat jo molemmat kivekset kunnolla, Heinikseltä ja Käkryltä löytyi vain yksi, vaikka olen omasta mielestäni kyllä niilläkin molemmat tuntenut. Ne kai sitten muljahtelivat takaisin ruumiin onteloon, sitä ne kuulemma voivat tehdä sinne puolen vuoden ikään saakka. Kaikilla pennuilla oli mikrosiru tallella, ja ilmeisesti jokainen siru on laitettu ihan oikeaan pentuun silloin aikoinaan myös. Eläinlääkärillä kun on ollut kuulemma useampikin sellainen tapaus, jossa mikrosirun numero ei olekaan täsmännyt koiran papereissa olevaan numeroon. Lienee aika ymmärrettävää esimerkiksi kymmenen ruskean labradorin pennun kanssa...

Karvajalka lähti

Karvajalka lähti eilen omaan kotiinsa Kemiin. Meillä pyörii nyt siis vain neljä pentua enää. Kätkäläiselle Karviksen lähtö tuntui olevan tiukka paikka, se itki veljensä perään hieman. Ne olivatkin mitä parhaimmat kaverukset. Onnea Karvajalalle uuteen kotiin, toivottavasti et siellä tuhoa sisustusta liikaa. ;)

Kotia etsivät nyt siis:

Kätkäläinen, joka on rauhallisin pennuista, ja tuntuu myös olevan pehmein ja nöyrin ihmisiä kohtaan. Se sopisi kenties yksinäiselle henkilölle tai eläkeläiselle seuraksi, sohvan- ja sydämenvaltaaja-koiraksi.

Käkriäinen, joka on pennuista kiltein toisia koiria kohtaan. Se ei koskaan haasta riitaa, ja jos joku muista pennuista komentelee sitä, se aina alistuu. Se on myös sovittelija pentuporukassa. Se sopisi hyvin perhekoiraksi, tai toisen koiran seuraksi.

Molemmat, Kätkä ja Käkry, sopivat myös ensimmäiseksi koiraksi, kunhan omistajalta löytyy maalaisjärkeä ja muutenkin koiranomistajalle sopivaa asennetta.

Heinähattu, joka on jäljellä olevista pojista nyt se, joka sopisi harrastuskoiraksikin, mutta joka ei ole sopiva ensimmäiseksi koiraksi kokemattomalle henkilölle. Siitä löytyy virtaa, joskus liiaksikin asti, ja se on myös utelias ja rohkea, mutta se saattaa reagoida tilanteisiin turhan voimakkaasti välillä. Sen kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä ja viitseliäisyyttä. Hyvällä sen saisi tekemään vaikka mitä.

Kaikki pennut ovat ihmisystävällisiä, eivätkä aristele vieraitakaan ihmisiä (mikä tuli jälleen eilen todistetuksi).

Rilla Jyväskylässä

Viime kerralla Rilla ei päässytkään mukaani Jyväskylään, kuten oli suunnitelmissa. Nyt se sitten on seuranani pari päivää.

Opiskelija-asuntoni on kerrostalon viidennessä kerroksessa, kerrostalo muiden samanlaisten keskellä. Onneksi läheltä löytyy todella hyvin kävelyreittejä koiran kanssa kulkea. Rilla tuntuu jo sopeutuneen kerrostalokoiran elämään mainiosti. Eilen se jo osasi kävellä liukkailla muovilattioilla mallikkaasti, vaikka viime kesänä, kun se oli täällä käväisemässä, ne vielä hirvittivät. Eilen iltalenkillä oli tulikoe kaupunkikoiraksi: vastaan tuli rähjäävä koira, jonka ohitimme mallikkaasti. Kyllähän Rilla hieman jäykisteli, mutta sitten tuntui tukeutuvan minuun ja katsoi sekä namikättä että suoraan silmiin ohittaessamme vastaantulijan. Kylläpä olin ylpeä maalaistyttösestäni!

Tänä aamuna Rillalla ei tunnu olevan kiire minnekään, vaikka pelkäsinkin, että joudun syöksymään suoraan sängystä lenkille sen kanssa. Se kun on tottunut menemään pihalle heti kun heräämme (se on niin helppoa, kun on iso aidattu piha). Mutta ei, se tervehti ensin minua innoissaan, leikki hieman uudella lelulla, ja nyt se makaa kaikessa rauhassa petillään sillä välin kun emäntä ahtaa itseensä aamiaista (ulkona tarvitsee tällä hetkellä energiaa, brrrr).

Heinähattu

Vielä tältä päivältä kuva Heinähatusta, joka vaihteeksi ottaa elämän rennosti:

Kuvaotoksia

Yritin tänään vähäisessä päivänvalossa ottaa tuoreita kuvia pennuista:

Hauhauhau haukkuuuu!

Rilla intoilee pentujensa kanssa...

Okei, Kätkällä on iiiso kuono-osa.

No nyt alkaa näyttää paremmalta. Kuvassa Käkry.

Tämä näyttää jo oikein hyvältä. Kätkä ja Karvis.

Osataan me poseeratakin. Kätkä ja Karvis.

Pentu voittaa kissan

Kuvien laatu ei ole parhain mahdollinen, mutta tarina jonka ne kertovat on hupainen ;) - eli tässä kuvasarja Runon ja kissan "yhteenotosta":

Syksy saa uudelleen ja neljä vintiötä etsii kotia edelleen

Ja lumi sulaa pois. Mikä tarkoittaa kuraisia tassuja, massuja, ja kokonaan kuraisia koiranpentuja. Ne tahtoo muuttua riistanvärisiksi kuten idolinsa Turru ja Nuuti ovat.

Kätkäläinen (joka jo tuntee nimensä "Kätkä", osaa odottaa ruokaa melko nätisti ja on muutenkin hyvin oppivainen näissä arkiaskareissa), Käkriäinen (joka ihan oikeasti luulee olevansa paimensukuinen lapinkoira, karvan pituutta ja luonnetta myöten, ja on melkoinen velmu), Karvajalka (joka haluaa tehdätehdätehdä, ja jonka mielestä kaikki on mielenkiintoista) ja Heinähattu (joka on rauhoittunut kummasti ajan mittaan, ja yli-intoilee nykyään enää parisen kertaa päivässä) etsivät edelleen kotia. En tiedä pelottaako kotiehdokkaita nämä blogisivuni, joissa selostan barffausta tarkasti (en tosiaankaan vaadi pennunostajia ryhtymään barffaajiksi, jos se ei tunnu omalta ratkaisulta) vaiko rehellinen kuvaukseni lapinporokoirapentujen luonteista, koska kävijöitä täällä vaikuttaa olevan ihan kiitettävästi, mutta kukaan ei pikkuherroja kysele.

En vaadi uusilta kodeilta mahdottomia. Ruokkia saa miten haluaa (kunhan sentään ruokkii koirille sopivalla tavalla siten, ettei tule puutoksia eikä liikakiloja), kouluttaa saa miten haluaa (mielellään positiivisella tavalla ja tietenkin niin, ettei vahingoita koiraa fyysisesti eikä psyykkisesti) ja saa pitää sisällä sohvakoirana (jos kestää ylimääräisiä energian purkauksia), saa kouluttaa koiraharrastuslajeihin, saa viedä näyttelyyn (mutta pakko ei ole viedä). Kokonaan ulkokoiraksi en mielelläni myy, koska nämä ovat seurallisia otuksia, ja yksinään tarhassa varmasti kärsisivät, mutta osa-aikaisesti voi kyllä tarhassakin pitää (kuten työpäivän ajan) - kunhan muistaa Suomen eläinsuojelulain, jossa sanotaan, ettei alle puolivuotiasta pentua saa pitää jatkuvasti tarhaoloissa (ainakin sanottiin, kun viimeksi tarkistin, siitä tosin on jo aikaa).

Luonteista vielä kerran:

Kätkä on melko rauhallinen mietiskelijä, joka ensin tuumaa ja sitten vasta tekee, lisäksi se vaikuttaa tässä vaiheessa hyvin dominoivalta koiralta toisten pentujen suhteen.

Käkry on metka otus, joka mielistelee ihmistä ja on nöyrä. (Sen ilmeet ovat joskus verrattomia!) Itsekseen kuljeskelukin on jäänyt taka-alalle, nyt se tykkää olla mukana menossa ja olisi mielellään yksin sisällä ihmisten kanssa kun toiset riehuvat pihalla.

Karvis on toimelias energiapakkaus. Se on utelias ja melkoisen rohkea. Tästä pennusta soisin tulevan harrastuskoiran.

Heinis (eli Kyöstiksikin kutsuttu) on edelleen vilkas ja reagoi hieman liiankin kiihkeästi välillä, mutta se on myös melko rohkea ja kodin ulkopuolella osoittaa kykyä toimia huomattavasti paremmin kuin olisin kuvitellut. Uteliaskin se on. Tätä pentua en anna osaamattomiin käsiin enkä ensikertalaiselle koiranomistajalle, koska se vaatii kärsivällisyyttä, koiran käyttäytymisen tuntemusta ja mielellään operantin ehdollistamisen eli naksutuskoulutuksen osaamista.

Yhteyden minuun saa tällä hetkellä parhaiten sähköpostilla (kaukametsan (at) kolumbus (piste) fi). Opiskelen ja saatan olla luennoilla myös iltaisin, jolloin puhelimeni on äänettömällä, ja en soita takaisin numeroihin, koska puhelinmyyjät sun muut soittelevat minulle melkoisen paljon. Tekstiviestinkin voi lähettää, kunhan kertoo siinä muutakin kuin vain kysyy pennun hintaa ;). Ja tietenkin mielellään mainitsee nimensä.

Pennut on nyt rokotettu kerran, ja jos omia koteja ei ilmaannu ennen toista rokotuskertaa, ne kaikki viedään sitten rokotettavaksi toisenkin kerran. Ne ovat tottuneeet sisällä oleiluun (siis sohvalla, nojatuolissa ym. makoiluun - meillä koirat saavat olla hyvin vapaasti), pihatarhassa juoksemiseen (noin 2000 neliötä aidattua pihaa) ja totutan ne myös olemaan pienemmässä koiratarhassa. Ne ovat syöneet raakaa lihaa ja luita sekä kasviksia, kaurapuuroa ja myös kuivamuonaa (merkkinä ANF-Puppy). Kaikki pennut ovat autoilleet, ja osoittaneet olevansa kestävämpiä autoilukoiria kuin emänsä. Ne ovat olleet jonkin verran myös hihnassa, tosin kaunista hihnassa kävelyä en ole vielä opettanut. Ne ovat oppineet koirien kielen oleillessaan aikuisten koiriemme seurassa. Ne ovat myös tottuneet kissoihin, ja osaavat olla niiden seurassa suhteellisen nätisti (tosin meillä on hyvin kärsivällisiä kissoja). Lapsiin pennut eivät ikävä kyllä ole päässeet tutustumaan, koska meillä ei ole lapsia, ja tuttavien ja sukulaistenkin lapset ovat jo kasvaneet lapsivaiheen ohi suurimmaksi osaksi.

Jospa lopettaisin nyt tämän "kauppapuheen" ;) ja menisin oleilemaan noiden pikkukoiruuksien kanssa.

Kaikenlaista harjoittelua ja totuttelua

Viime viikonloppuna pääsivät ensin Runo ja Heinis Kangasalle ja Tampereelle auton kyydissä (kumpikaan ei voinut pahoin), ja saivat jaloitella Barffinetin lattialla. Ihmiset oli ok, samoin liike, mutta isot nöffi-otukset säikäyttivät Heiniksen pahanpäiväisesti, ja Runokin tutisi sylissä. Oli ne niin isoja ja pörröisiä, hui! Ja tummia, toinen musta ja toinen ruskea.

Sunnuntaina pääsi Käkriäinen ensin miehen työpaikalla käväisemään (oli ollut hienosti eikä ollut edes pissinyt lattialle) ja sitten Oriveden keskustaan ihmettelemään ihmisiä ja muuta. Kuulemma oli uteliaana tarkkaillut kaikkea.

Tänä iltana pitäisi minun lähteä pariksi päiväksi Jyväskylään opiskelujen merkeissä. Rillan aion viedä mukanani, se tarvitsee pennuista hieman lomaa (koska se edelleen oksentaa niille oman ruokansa ja ei näin ollen saa painoaan takaisin pentujen jäljiltä...). Vaikeaa on pentuja tänne kotiin jättää olemaan, ikävä niitä tulee, mutta päiväni ovat liian pitkät, että voisin jättää pentua yksin asunnolle siksi aikaa kun olen poissa. Rilla toivon mukaan pärjää, kunhan saa kunnon lenkit aamulla ja illalla.

Onneksi taas tuli pakkanen, on tuota kuraa tullutkin sisälle jo tarpeeksi asti, lasten hiekkalaatikon verran ainakin. "Ahkeran" kasvattajan käteen istuu niin luuta kuin vessapaperinkin (pentukakkojen keräämiseen olohuoneen lattialta) ;). Tosin ne kikareetkin vähenisivät huomattavasti, jos noita kaikkia voisi edelleen pitää yhdessä ja yhtä aikaa ulkona. Karvapojat nimittäin selvästi tekevät mieluummin tarpeensa ulos kuin sisälle, ja vaikuttaa siltä, että ne kaikki tekisivät samoin (karvapojista olen sen vain selkeästi huomannut), jos pääsisivät ulos tiuhempaan tahtiin.

Ne on sitten rokotettu

Nyt on pennuilla ensimmäinen rokotus. Kaikki käyttäytyivät hyvin eläinlääkärissä, jokainen oman luonteensa mukaan. Kätkä oli mietteliäs ja ihmeissään, Käkry hieman varovainen (pöytä oli kumma, vaikka kotona kyllä olohuoneen pöydälle hypitään vähän väliä - luultavasti desinfiointiaineen haju oli se merkillisin juttu), Karvis riekkui ja heilui (hyvä ettei eläinlääkäri pistänyt rokotetta itselleen), Runo istui kuin kiltti tyttö ainakin ja Heinis oli utelias (Heinis se aina yllättää, kuvittelin sen vähintään kiljuvan pistoksen aikana mutta ei, se ei edes huomannut moista, kaikki oli vain niin hirveän kiinnostavaa).

Lisäksi Runo ja Heinis saivat tutustua vastaanottoon kunnolla sillä välin kun haimme muita pentuja häkistä autosta (niitä kaikkia ei enää voi laittaa samaan kuljetushäkkiin, se vain olisi liian pieni ja tuloksena voisi olla rähinää). Eli Runolla ja Heiniksellä oli valjaat ja hihnat, ja ne odottelivat vastaanotolla haistellen ja kuljeskellen ympäriinsä. Käyttäytyivät kuin mallipennut, mitä nyt Runo ehti pissaamaan lattialle.

Kotimatkalla Kätkä oksensi, ensimmäinen kerta kun joku pennuista kunnolla oksentaa autossa. En tiedä, oliko syynä rokote vai mikä. Sitten se (tai muut kaksi sen kanssa häkissä ollutta) söi oksennuksensa. Siivoushuolto toimii...

Rokotusten aika

Huomenna viemme pennut rokotettavaksi. Sitten ne pääsevätkin jossakin vaiheessa haistelemaan koulutuskentän tuulia, ei ehkä ihan koulutusmielessä, mutta ainakin sosiaaliseeraamisen ja maailman näkemisen merkeissä.

Tänään täällä on kurakinttuisia pentuja, kaikki lumi on sulanut yön aikana ja jättänyt jäljelle vain ravasta lätisevän pihamaan. Onneksi sade loppui, joten pennut saavat temmeltää napa ravassa oikein tosissaan.

Talvisia kuvia

Käkriäinen lumileikkien jälkeen:

Karvajalka

Pojjaat yhyresä

Pennuilla oli tänään "luonnetesti": ne pääsivät ottamaan lähikontaktia käynnissä olevaan pölynimuriin. Ja kun meillä ei ole mikä tahansa imijä, vaan ehta teollisuusimuri, on metelikin sen mukainen. Kaikki muut läpäisivät testin kirkkaasti, paitsi poloinen Heinähattu, jota hirvitti niin, että piti mennä kaapin alle piiloon. Tosin sieltä se sitten kyllä tarkkaili tilannetta ilman tutinoita taikka uikutuksia. Karvajalka yritti leikkiä imurin suulakkeella, Kätkäläinen käväisi nuuhkaisemassa mokomaa mölytoosaa ja tyytyi sitten katselemaan sitä sohvalta, Käkriäinen ei ensin edes meinannut huomata sitä (!), vaan huomasi vain Neo-kissan, joka tallusteli lattialla. Eikä jäänyt Runokaan veljiään huonommaksi, vaan oli kohteliaan kiinnostunut imurista, ja muuten oli kuin muulloinkin. Ovathan ne imurin äänen tosin aikaisemminkin kuulleet, mutta oven läpi. Minä kun nimittäin imuroin mieluummin ilman koiria samassa huoneessa, kärsivällisyyteni siivotessa kun ei ole oikein parhaimmasta päästä ;).

Autoharjoituksia

Nyt ovat sitten kaikki pennut olleet auton kyydissä. Käkriäinen oli mukanamme kauppareissulla perjantaina. Se oudoksui häkkiä ja matkaa jonkin verran, mutta ei oksentanut matkalla, mikä on suuri plussa - emo Rilla kun oksentelee autossa edelleen välillä. Sen pennut tuntuvat omaavan paremman autopään kuin se itse.

Käkriäinen sai myös hieman ihmetellä Oriveden keskustan hyörinää perjantai-iltana. Aluksi tärisytti sylissä, mutta sitten jo tuli pisukin pensaan alle, ja samasta paikasta oli hyvä tarkkailla ympäristöä.

Lauantaina oli Heinähattu mukanamme keskustassa. Se oli koko ajan virkeä ja utelias kaiken suhteen. Vaikka hieman pelottikin, silti se aina nosti päätään kun auto pysähtyi ja alkoi tarkkailla tapahtumia. Se pääsi myös sylissä tutustumaan paikalliseen koira- ja kissatarvikeliikkeeseen. Heinis on ensimmäinen pennuista joka on omaehtoisesti tullut ulos kuljetushäkistä kun sitä on sieltä houkuteltu. Ilmeisesti tietynlainen hurjapäisyys auttaa sopeutumaan uusiin tilanteisiin helpommin. Heiniskään ei oksentanut matkalla.

Tänään harjoittelimme harjaamista, kohteina Käkriäinen, Kätkäläinen ja Karvajalka. Karvapojat suhtautuivat asiaan mielenkiinnolla, ja sopeutuivat tilanteeseen. Kätkä jopa asettautui makuulle, niin mukavaa harjaaminen sen mielestä oli. Karvajalan mielestä taas oli kyseessä uusi kiva leikki, ja se yritti vähän väliä jyrsiä harjaa. Lisäksi se pyöri ympäri ja oli aivan täpinöissään. Mutta ilmiselvästi tilanne oli senkin mielestä huippukiva.

Kosketeltuhan näitä pentuja on koko ajan ja tassujakin käyty läpi joka päivä, että sopeutuisivat kynsien leikkaamiseen. Kun ne olivat pienempiä, leikkasinkin niiden kynsiä, koska muuten ne olisivat raapineet Rillan masun naarmuille imiessään. Tällä hetkellä on menossa vaikea koko kynsien leikkaamiselle, pienenä kynsiin tepsivät hyvin kissan kynsileikkurit, nyt kynnet alkavat olla jo liian vahvat niille, mutta edelleen koirien kynsileikkurit ovat vielä hieman liian suuret. Siksipä kynsien leikkuuharjoitukset nyt ovatkin enemmän tassujen käsittelyä ja hiplausta, etten vahingossa napsauta liian isoilla leikkureilla liian paljon kynnestä.

Ilmeisesti kukaan ei halua koiranpentua syksyllä, koska neljä veljestä ovat vieläkin vailla omaa kotiaan. Karvajalka sopisi harrastavaan kotiin, koska se tekee mielellään kaikenlaista ja on aktiivinen, ja vaikuttaa sopivan uteliaalta ja rohkealta. Heinähattukin sopisi harrastajalle, mutta menee tosiaan helposti ylikierroksille, joten sille paras koulutustapa olisi varmaan naksuttelu yhdistettynä sopivasti leikkiin - se tarvitsisi rauhoittumisen opettelua. Kätkäläinen tuntuu olevan ihmiskoira, eli paljon ihmisen perään. Siitä tulisi uskollinen ystävä retkeilijälle ja mahdollisesti johonkin koiramaiseen harrastukseenkin, se varmasti tekisi mieluusti yhdessä juttuja sen Oman Ihmisensä kanssa. Käkriäinen sopisi myös retkeilijän kumppaniksi ja kaveriksi kodin töihin. Ja mikä ettei harrastuksiinkin.

Ipanat taas kotona ja Remun kuvia

Kävimme eilen Jyväskylässä Lappalaiskoirien erikoisnäyttelyssä ihan turisteina, ja haimme samalla ipanat takaisin isän luota. Matka Jyväskylästä Orivedelle meni tosi hyvin, kumpikaan ei oksentanut ja olivat hiljaa kuin hiiret koko matkan. Kotona Rilla otti poikansa vastaan ylen onnellisena, siinä meni sekin kuvitelma minulta, etteikö emokoira osaisi ikävöidä pentujaan. Ainakin se tunnisti ne ja oli riemuissaan näin lyhyen eron jälkeen. Tiesin sen riemuitsevan siitä, että se leikki pentujen kanssa eri tavalla kuin aikaisemmin, poimi omenia maasta ja kanteli niitä edestakaisin, ja kun pennut sitten menivät niitä siltä kerjäämään, se pudotti omenan pennuille. Tätä se teki vaikka kuinka kauan. Lisäksi se painiskeli ja hammasteli pentujensa kanssa paljon enemmän kuin mitä sillä on viime aikoina ollut tapana, ainakaan silloin kun ne kaikki ovat koossa. Yksittäisen pennun kanssa se on leikkinyt samalla tavalla, mutta ei koskaan koko poppoon ollessa sen kanssa samassa tilassa.

Otin muutaman kuvan Remu-isästä samalla kun haimme pennut, tässä pari onnistuneinta otosta:

Ja taas kuvia

Runo mietteliäänä

Runo ja Heinähattu

Heinähattu kerrankin paikoillaan

Riehuvia pentusia

Tänään otettu video pentujen railakkaista leikeistä:

http://www.youtube.com/watch?v=GpeK6ETAWTY

Otoksia

Kätkäläinen ja Karvajalka ovat vierailulla isäpapan luona Jyväskylässä, opiskelemassa hieman elämää etteivät ihan metsity täällä maalla. Sillä välin kotiin jääneet pennut pistävät hösseliksi:

Harjoittelua

Kun pennut nyt ovat päättäneet siirtyä pikkupennun roolista isomman pennun tai jopa nuoren koiran rooliin, ne saavat alkaa harjoitella isona olemista. Tänään vuorossa on ollut pantaharjoittelua. Rapsun rapsun, kiehnän kiehnän - olivat pentujen kommentit asiaan. Runo nyt on pantaa pitänyt ennenkin ja jopa valjaita, mutta pojat olivat kummissaan. Tosin leikin tiimellyksessä pannat unohtuivat. Kaivelin jopa esiin vanhoja pentupantoja ammoisilta ajoilta kun vasta aloittelin tätä koiratouhuilua. Yllättävän huonosti löytyy kaupoista sopivan kokoisia pantoja pennuille, ellei lähde ihan Tampereelle asti varta vasten niitä eläinkaupasta ostamaan. Ostinkin muutaman kissan pannan ihan harjoittelua varten, lenkille niiden kanssa ei uskalla lähteä, sen verran heppoisia tekeleitä ovat.

Nyt osa pentusista on ulkona temmeltämässä broileri-aterian päälle, Kätkä nukkuu täällä sisällä jaloissani - panta kaulassaan. Ulkona en uskalla pantaa niillä pitää silloin kun ne ovat siellä leikkimässä keskenään.

Mielenkiintoista on se, että pennut ikään kuin yhdessä päivässä siirtyivät askelen eteenpäin kehityksessään. Yhtenä päivänä ne olivat vielä pikkupentuja, seuraavana käyttäytyivät kuin murrosiän kynnyksellä olevat teinit, jotka kokeilevat rajojaan. Mutta on siinä jotain hyvääkin, nyt ne jo kuuntelevat ja yrittävät ymmärtää ja totella, kun niille sanoo jotakin tai kun niitä estää pääsemästä huoneisiin, jossa ne saisivat aikaan liikaa vahinkoa. Aikaisemmin ainoa keino estää niitä menemästä kaikkialle oli sulkea ne pentuaitaukseen siksi aikaa kun itse meni ovesta sisään. Nyt ne jo odottavat ihmetellen kun ihminen "suhisee" (suhisen koirille kissamaisesti, kun kiellän niiltä jotakin, ja samaa äännähdystä tulee automaattisesti käytettyä pentujen kanssa) ja estää niitä seuraamasta mukana.

Ilmeisesti Kätkän ja Heinähatun yhteenotossa ei ole vain yhtä syyllistä. Nyt kun en ole päästänyt niitä kahta yhteen, Heinis ilmiselvästi mahtailee muille pennuille, jalat tanassa ja häntä tomerasti pystyssä. Pieni mutta pippurinen. Toisten kanssa sille ei kuitenkaan tule vakavia riitoja, ei ainakaan vielä ole tullut. Mutta edelleen siltä ilmiselvästi puuttuu jokin taju koirien elekielestä, tai ainakin käyttäytymissäännöistä. Se kun yrittää viedä sisaruksiltaan ruokaa, jopa luun, heti kun on saanut omansa syötyä. Kyllä muutkin pennut käyvät norkoilemassa toistensa herkkua, mutta eivät suoranaisesti syöksy kohti ja yritä siepata sitä toisen suusta, tai mahtaillen yritä saada toista sitä pudottamaan itselleen. Heinis taas tekee molempia. Siis lisää harjoituksia sille aikuisten koiriemme parissa. Muuten se tulee saattamaan itsensä moneen koitokseen isompana - sekä täällä meillä, että tulevassa omassa kodissaan.

Ja näin aasinsillan kautta: Kätkäläinen, Käkriäinen, Karvajalka ja Heinähattu ovat vieläkin vailla sitä pysyvää, ihan omaa kotiaan. Yhdelle niistä saattaa olla koti jo tiedossa, en tiedä vielä kenelle, mutta ainakin siis kolme poikaa etsivät vielä.

Välirikko

Eilen tapahtui kahden urospennun välillä riitaantuminen. Kätkäläinen kävi Heinähatun kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Tilanne alkoi siitä, kun minä istuin lattialla, ja pennut pyörivät ympärilläni. Kätkä oli tunkenut itsensä syliini, ja Heinis pyöri siinä, tullen jyrsimään lahkeitani. Yhtäkkiä Kätkä hyökkäsi Heiniksen kimppuun, ja se ei ollut leikkiä. Kätkä kävi suoraan kiinni kurkkuun ja puri tosissaan, eikä päästänyt irti, vaikka Heinähattu kiljui täyttä kurkkua. Eli minä irrotin ne toisistaan. Heinis oli aivan paniikissa, ja rauhoittelin sitä.

Tilanne ei muuttunut. Aina kun päästin Heinähatun lattialle, Kätkä oli sen kimpussa, ja tilanne toistui. Nyt olen erottanut pennut kahteen laumaan, toisessa ovat kolme isoa poikaa, Kätkäläinen, Käkriäinen ja Karvajalka, jotka tuntuvat tulevan edelleen toimeen keskenään. Toisessa ovat Heinähattu ja Runo. Joudun nyt vaihtelemaan pentuja edestakaisin sisälle, ulos ja kuistille pentuaitaukseen. Harmillinen takaisku tämä, jos pentuja ei enää ollenkaan voi pitää isossa laumassa, mutta en halua stressata Heinähattua sillä, että se joutuisi koko ajan pelkäämään veljensä hyökkäystä.

Pennut ovat nyt siirtyneet nuoren koiran kastiin, eivätkä enää ole pentuja. Ja Kätkä ei tosiaankaan sovi ainakaan toisen uroksen seuraksi. Aikuisille koirille se on vielä hyvin nöyrä, samoin ihmisille.

Lisää videoita

Pennut barffaa

Omenapuiden alla

Opettelua ja omenoita

Tänään Venni ja Kesäheinä (jonka kutsumanimeksi tullee Runo) ovat opetelleet pannan pitämistä. Lisäksi Runo sai opetella silmiin katsomista namin avulla, ja Venni luopumista, myös namin avulla. Molemmat tytöt hoksasivat nopeasti mistä on kysymys. Lisäksi kaikki pennut ovat juosseet pihalla emonsa ja Nuutin kanssa. Omenapuista pudonneet omenat maittavat kaikille, hieman ylensyömistäkin on esiintynyt, ja sen myötä vetelää ulostetta. Onneksi se ei tunnu haittaavan menoa, ja mahatkaan eivät ilmeisesti ole tulleet kipeiksi.

Kätkäläisen, Käkriäisen ja Karvajalan kivekset ovat nyt laskeutuneet. Heinähatun eivät vielä, mutta olen toiveikas sen suhteen että sekin tapahtuu piakkoin. Suentassusta (eli Borosta, kuten sitä kutsutaan) en tiedä, koska se asustelee jo muualla.

Sunnuntaina Vennikin sitten jo lähtee meiltä, ja Runo jää ainoaksi tytöksi veljiensa seuraan. Pentulauma vaimenee huomattavasti, koska Venni on yksi sen eniten riehakkaita tilanteita aiheuttava jäsen. Ellei joku sitten ota sen paikkaa porukassa, ja ala riekkumaan siskonsa tavoin.

Vielä kuusi pentua

Sudenmorsian haettiin uuteen kotiinsa viime lauantaina, Venni lähtee ensi sunnuntaina (se tosin etsii vielä sopivaa sijoituskotia, uusi omistaja elikkä Rillan kasvattaja aikoo sijoittaa sen - Nutukas kennelin kotisivu-linkki löytyy linkeistäni, jos joku kiinnostuu sijoitusnartusta). Sitten vailla aivan omaa kotiaan ovat enää Karvajalka, Käkriäinen, Kätkäläinen ja Heinähattu. Koska pentujen (tämänhetkiset) luonteet ovat jo alkaneet näkyä, kerron niistä hieman.

Kätkäläinen:

ilmeisen dominoiva sisaruksiaan kohtaa, sellainen "jämy äijä" verrattuna niihin. Myös rauhallisempi ja jotenkin ajattelevan oloinen. Tulee mielellään seurustelemaan ihmisen kanssa ulkonakin, ei käytä hampaitaan niin innokkaasti käsiin tai vaatteisiin kuin muut. Ei räksytä turhasta eikä riitele sisarustensa kanssa jos ei ole tarvetta, mutta jos joku asettuu vastahankaan, laittaa tämän pian ruotuun. Saattaa olla haasteellinen otus aikuisena, mutta sopisi kenties hyvin erilaisiin harrastuksiin. Ei kenties paras mahdollinen toisen uroksen kaveriksi. Oli se pojista, joka nosti koipeaan ensimmäisenä.

Käkriäinen:

oman polkunsa kulkija. Ulkona varsinkin viihtyy omissa oloissaan tutkimalla ympäristöä. Hakeutuu kyllä ihmisen seuraan ja nauttii hyväilyistä, mutta ilmiselvästikin on itsenäisin pennuista. Puree käsiä ja vaatteita jopa vähemmän kuin veljensä Kätkäläinen, ja vaikuttaa sitä joustavammalta ja nöyremmältä. Tämän pennun kanssa saa luultavasti tehdä töitä luoksetulossa ja vierellä viihtymisessä.

Karvajalka:

asettuu jonnekin pentueen keskimaastoon luonteensa puolesta. Toimelias, juoksee ja leikkii paljon, mutta ei ole niin dominoiva kuin Kätkäläinen, ja viihtyy enemmän toisten seurassa kuin mitä Käkriäinen. Haukkuu enemmän kuin kaksi edellä kuvattua, muttei mitenkään ylettömän paljon. Ulkonäöltään kaunis pentu, luultavasti näistä jäljellä olevista uroksista se, joka menestyisi parhaiten näyttelyissä. Viihtyy sylissä ja muutenkin ihmisen seurassa (kuten kyllä kaikki näistä pennuista).

Heinähattu:

pentueen pienikokoisin uros. Tämä näkyy sen käytöksessäkin, joka on välillä uhmakasta ja jopa hieman ylitse menevää. Järsii käsiä ja vaatteita innolla, ja on joskus vaikea saada rauhoittumaan, mutta se onnistuu kunhan jaksaa olla kärsivällinen. Haukkuu enemmän kuin veljensä. Tämä pieni poika tulee tarvitsemaan kärsivällisyyttä, turvallisuutta ja paljon hellyyttä uudessa kodissaan. Luultavasti sillä kuitenkin tulee olemaan tarmoa ja innokkuutta, joten sopivalla kohtelulla se saattaisi sopia johonkin harrastukseen, kuten vaikka agilityyn. Kovalla kohtelulla siitä taas saattaisi saada melkoisen hirviön.

Rilla, Venni ja kissat

Otsikossa mainitut esiintyvät uudessa videopätkässä eiliseltä:

http://www.youtube.com/watch?v=6-V1mtqxwoM

Rilla ja Heinähattu

Lisää videomateriaalia:

http://www.youtube.com/watch?v=K09zJmbnz-Y

Rilla opetti tänään pienintä poikaansa Heinähattua koirien kielessä, ja samalla molemmilla oli hauskaa. :)

Yksi poissa, seitsemän jäljellä

Suentassu muutti tiistaina uuteen kotiinsa, kävimme viemässä sen. Melkein tuli tippa silmään lähtiessä (vaikka sitä ei luultavasti kukaan huomannut), kun pentu jäi katselemaan turvapaikastaan jakkaran alta. Vaikka näitä on ollut tässä kahdeksan, ja onhan niistä vaivaakin ollut, on niihin vaan kumman kiintynyt silti. Jokaiseen yksilönäkin, sillä nyt jonkin aikaa ne ovat jo olleet aivan selvästi yksilöitä eikä enää vain pentulauma.

Eilen latasin uuden videon YouTubeen, siinä vielä temmeltävät kaikki kahdeksan pentua. Video on otettu 28. päivä, vaikka erehdyksessä kirjoitinkin selostukseen toisin, ja en ole löytänyt mahdollisuutta muuttaa tekstiä siellä:

http://www.youtube.com/watch?v=1gIziXn3YQI&feature=related

Pentuvideo

Kuvasin eilen pentuja leikin tiimellyksessä. Kun bloggeri ei kerran osaa lisätä videota Safarilla, niin tässä sitten vain linkki:

http://www.youtube.com/watch?v=nQI1MVZOrEs&feature=email

Pentupaketti

Koska on jo viisi vuotta siitä, kun viimeksi kasvatin pentueen, ja koska tämäkin pentue tuli hieman yllättäen tähän, en ole ehtinyt miettiä ollenkaan siihen liittyviä asioita. Kuten pentupakettia. Aikaisempien pentueitten mukana annoin ruokaa, koirakirjan (ensimmäisen pentueen kohdalla se taisi olla Barry Eatonin Dominanssi, totta vai tarua ja toisen kohdalla Karen Pryorin Koira ja delfiini). Lisäksi tietenkin pentujen mukaan meni tässäkin blogissa julkaisemani Koiranpennun käyttöohje.

Voisi sanoa, että nyt on viimeiset hetket käsillä miettiä pentupakettia. Olen tietenkin ajatellut jo aikaisemmin, että pennut saavat mukaansa tuttua ruokaa, sekä kuivamuonaa että raakaa, mutta olen nyt sitten päättänyt taas antaa mukana myös Pryorin kirjan. Se on hyvä aloitusopas koiran koulutukseen positiivisin keinoin. Eatonin kirjan painos oli ikävä kyllä jo loppunut, sekin olisi ollut hyvä ajatusten herättäjä.

Pennut olivat juuri äsken ulkona ja sisällä riehumassa, ja nyt ne nukkuvat pentuaitauksessa tyytyväisinä.

Kaikilla tytöillä koti

Sudenmorsian lähtee ensi viikon lauantaina Tampereelle asustelemaan 16-vuotiaan rotutoverin luo ( ja ihmisperheen tietysti myös), joten enää neljä poikaa etsii ihka omaa kotiaan.

Pennut ovat kasvaneet viime aikoina kovasti, ja massuttavat jo broilerin siipiä taitavasti. Olen ottanut niitä välillä yksittäin ja kaksittain oleilemaan sisällä kanssani, etteivät liikaa totu pentuesisarustensa tukeen ja turvaan. Silti tänään joillekin tuntui olevan outoa joutua yksin eläinlääkärin kopeloitavaksi, eläinlääkäri kun kävi pennut tukimassa. Kaikki oli ok, purennat kunnossa eikä muutakaan vikaa löytynyt. Pojilla tosin eivät vielä ole kivekset laskeutuneet kokonaan, joillakin on yksi paikallaan, toisilla ei mitään. Kovin hitaasti tuntuu näissä kasvattamissa pentueissani tämä laskeutuminen tapahtuvan, vaikka aikaisemmat pentueet ovat olleet aivan eri rotuakin.

Niin, jotkin pennuista taas olivat aivan ihastuksissaan eläinlääkäristä, kiipeilivät syliin ja yrittävät ryntäillä edestakaisin riemastuksissaan. Eli kovasti erilaisia luonteita tuntuu tässäkin pentueessa olevan, jotkut ottavat rauhallisesti, jotkut ovat hieman varovaisia ja jotkut taas suoranaisesti höyryävät innosta kun tapahttuu jotakin uutta ja kummallista.

Pienet villikot

Pennut alkavat olla jo aikamoisen eläväisiä. Ne haluaisivat vain juosta ja riehua. Ikävää, että on taas sateista, pentuja ei voi pitää ulkona kovin pitkään, joten ne joutuvat tyytymään olohuoneessa juoksenteluun. Ei siinä muuten mitään, mutta sekä emo että muut koirat tuppaavat välillä hermostumaan niihin. Ihmisten nilkat ne hämmästyttävästi tuntuvat jättävän suht' hyvin rauhaan - johtuisiko siitä, että niitä on kahdeksan, joten leikkikavereita riittää.

Pennut on nyt sirutettu, ja olen jo oppinut tunnistamaankin ne kohtuullisen hyvin, joten eiköhän jokaisella ole oikea siru. ;-)

Kaikkein hämmästyttävin otus meillä on tällä hetkellä kuitenkin - kissa. Neo-kissamme tuntuu nauttivan pentujen seurasta. Ne kiskovat sitä välillä hännästä, ja jopa kiipeilevät sen päällä, ja se ei ole moksiskaan. Se saattaa kellauttaa pennun selälleen, tai hypätä pois tieltä, jos meno yltyy liian rajuksi, mutta muuten se ei tunnu ottavan pentujen remuamista tosissaan. Itse asiassa se intoutuu itsekin juoksemaan ympäri taloa, kun pennut pääsevät pois pentuaitauksesta, ja usein se kellahtaa keskelle lattiaa kyljelleen, vaikka pennut ähertävät ympärillä. Se on outo kissa muutenkin, joten periaatteessa tämä ei yllätä, mutta ei se silti ole käytöstä jota odottaisi kissalta.

Lisää kuvia

Venni Aurinkoinen (varattu)

Venni edelleen

Käkriäinen

Heinähattu

Käkriäinen

Kuvia!

Pennut olivat tänään toista kertaa elämässään pihalla, ja vauhti oli melkoinen. Sain kuitenkin napattua muutamia kuvia.

Karvajalka

Veljekset Kätkäläinen ja Käkriäinen

Kätkäläinen

Neiti Kesäheinä (jää meille)

Neiti Kesäheinä edelleen

Sudenmorsian

Suentassu (varattu)

Kaikilla nimet

Viidennellekin urospennulle on nyt nimi keksittynä, eikä yhtään liian aikaisin: huomenna tulee eläinlääkäri siruttamaan pennut, ja silloin on kaikilla nimi oltava. Pojasta tulee Suentassu, sopiva lisä jo keksittyihin nimiin. Kunhan nyt vielä keksisin, kuka on kukin... tosin Kätkäläinen ja Käkriäinen on varattu karvapojille - pentueessa kun on kaksi karvaisempaa poikaa, joille tullee hieman normaalia pitempi tai ainakin erilainen karvapeite sitten isonakin. Muutenkin nämä kaksi ovat melkoisen pontevia jössiköitä. Tytöt onkin jo erikseen nimetty, Vennillä on savutassut, Sudenmorsian (päätin, että yhteen kirjoitettuna kuin oikein kuuluu) on se isoin ja Neiti Kesäheinä se pienin ja pippurisin.

Kunhan saan kamerani muistikortin tyhjennettyä, tulee tänne lisää kuvia.

Lisää maistiaiskuvia

Meillä on melkoinen vilske jo. Pennut syövät kaksi kertaa päivässä lihamössöä, muuten ne vielä saavat tarvitsemansa emoltaan. Kohta pitänee kuitenkin siirtyä kolmeen ruokkimiskertaan päivässä, sitten neljään. Nyt jos antaa enemmän, seurauksena on ripuli.

Pennut ovat jo käyneet tutustumassa olohuoneeseen. Ne juoksevat innoissaan ympäriinsä tilan laajennuttua. Takaisin pentuaitaukseen ja -laatikkoon ei haluaisi kukaan. Mutta vielä väsymys yllättää, ja hetken kiljumisen jälkeen ne nukahtavat - ja kai uneksivat suuren maailman ihmeistä, ainakin tassujen nytkähtelystä ja silmien liikkeistä silmäluomien alla päätellen.

Ikävää, että on satanut nyt useamman päivän, pennut eivät ole vielä päässeet ulos ihmettelemään vielä suurempaa maailmaa. Mutta heti kun koittaa sateeton päivä ne pääsevät haistelemaan ruohoa (ja mutaa).

Melkein unohdin kertoa, että melkein kaikilla on jo nimetkin: tytöt ovat Neiti Kesäheinä, Venni Aurinkoinen ja Suden Morsian, pojat Kätkäläinen, Käkriäinen, Karvajalka ja Heinähattu. Yhdeltä pojista puuttuu nimi vielä, mutta sekin varmaan löytyy pikapuoliin.

Pennut ruokakupilla

Tänään tarjosin pennuille ensimmäistä kertaa ruokaa kupista. Ostimme apteekista koiranpennuille tarkoitettua emonmaidon korviketta (kun niitä on kahdeksan, niin varmuuden vuoksi, jos Rilla ei jaksa kaikkia kunnolla imettää - onneksi siitä ei ole ollut pelkoa). Tein maitoa ja tarjosin sitä laakealta metallilautaselta. Osa pennuista kiinnostui heti ja melkein latkivatkin sitä, osa käveli kuppiin, osa istui ja ihmetteli. Mutta toisistaan ne sitä sitten nuolivat, kun olivat sotkeneet itsensä ensin kunnolla. Sitten päästin Rillan siivoamaan sotkun, sekä pennut että lautasen. Sitten pennut tietenkin kakkivat, ja nostin ne pentulaatikosta lattialle siivouksen ajaksi. Olihan niillä taas ihmettelemistä. Nyt ne nukkuvat pois väsymystään kaiken uuden kokemisen jälkeen.

Kuvia, viimeinkin

Ja nytkään ei kaikista, ja nämäkin ovat melko huonoja laadultaan. En ole vieläkään opetellut käyttämään uutta kameraamme kunnolla ja jostakin syystä salama ei joka kuvan kohdalla lauennut. Mutta ainakin maistiaiskuvia pennuista. Pennut kuvissa noin kaksiviikkoisia.

Valkotassutyttö, Neiti Kesäheinä.

Pilkettä silmäkulmassa.

Me nuhjustellaan jo!

Jee! Meillon kivaa!

Pennut muuttivat

Siirsimme pennut komerosta, jossa ne tähän asti olivat majailleet, kuistille. Siellä on viileämpi (ainakin öisin). Pennut kun tuntuvat kärsivän liiasta kuumuudesta pahemmin kuin viileämmästä ilmasta. Aamulla ne olivat käpertyneet toistensa lähelle, kuten kuuluukin, eivätkä yrittäneet toisiaan pakoon kuten aikaisemmin.

Pissaamisen lisäksi pennut osaavat jo kakata itse. Eilen todistin pennun äherrystä omin silmin. Onneksi Rilla sentään vielä puhdistaa pentulaatikon pentujensa jäljiltä. Todellakin varhaiskypsiä lapsosia sillä. Ja itsepintaisen oloisia, jos sellaista nyt voi vielä tämän ikäisistä sanoa. Varsinkin isoin narttupennuista huutaa lujaa, jos tippuu tisulta tai jokin menee muuten vikaan. Ja se todellakin on suurinpiirtein isoin koko porukasta... melkein täytyy jättää aikomani nimiteema huomiotta (hellepennut + kotimainen kirjallisuus) ja nimetä se vain kotimaisen kirjallisuuden/elokuvateollisuuden mukaan - Justiinaksi!

Varhaiskypsiä pentuja

Eivät ole vielä kahden viikonkaan ikäisiä, mutta kaikilla on jo silmät auki, ja osa yrittää kävellä kaikilla neljällä koivellaan! Ja pysyvät melkein jo pystyssäkin! Ennen näkemätöntä touhua koiralapsilta, mitenkähän ne vipeltävät viikon päästä...

Kaikki osaavat jo myös pissata itse, mikä sekin on hyvin aikaista toimintaa. Tuossa iässä niiden pitäisi vielä tyytyväisinä odottaa, että emo tulee ja nuolee rakon tyhjäksi, mutta ei, nämä tutisevat tiitterästi jaloillaan ja antavat tulla. Siksi ne saivatkin tänään maton sijasta alustakseen vanhoja pyyhkeitä, ne on helpompi vaihtaa ja pitää puhtaina. Aloin myös suunnittelemaan pennuille ulkotarhaa, kun kerran ovat jo noin kypsiä, niin kohta pääsevät haistelemaan (ja maistelemaan) ulkoilmaelämää.

Simmut auki

Kahden urospennun silmät ovat jo auenneet. Varhaiskypsiä pentusia, tosin aikaisempaakin kokemusta silmien varhaisesta aukenemisesta on, Turrun pennut alkoivat aukoilla silmiään noin kymmenen päivän ikäisinä.

Ja vieläkään en ole saanut otettua pennuista yksilökuvia vaikka ne ovat jo - hui kauhistus - yli viikon vanhoja. Aikaisemmin kun olen ottanut aina viikkoispotretit - tosin silloin pentuja ei olekaan ollut aivan kahdeksaa kappaletta.

Liian kuumaa

Vaikka hellepentuja ovatkin, Rillan kahdeksan lasta on tänään kärsinyt ilman ylettömästä lämmöstä. Ihmettelimme, mikä on, kun masut täynnä olevat pennut eivät rauhoitu, vaan ikisevät ja kiertävät pentulaatikossa ympäri. Sitten kun yhden nosti sieltä pois, se rauhoittui käsiin, jos ei pitänyt liian liki. Nyt niillä on pyyhkeisiin käärittyjä kylmäpakkauksia pentulaatikossa, joiden ympärille ja ylle ne kerääntyvät halukkaasti maitoaterioiden välillä.

Pennut eivät vielä tässä iässä kykene itse säätelemään lämpötilaansa. Yleensä varoitellaan pentujen kylmettymisestä (siksikin emon läsnäolo on niille tärkeää), mutta harvemmin puhutaan mitään pentujen ylikuumenemisesta pentulaatikkoaikana - ainakaan, jos käytössä ei ole mitään erillistä lämmityslaitetta.

Yhdeksän pentua!

Olen niin väsynyt, etten jaksa juuri nyt kirjoittaa enempää, mutta Rilla synnytti tänään klo 02-12.30 välillä yhdeksän pentua, joista viimeisenä syntynyt ei tosin jäänyt elämään (oli varmaan ollut liian kauan synnytyskanavassa). Mutta pentulaatikossa siis möyrii kahdeksan lapinporokoiran alkua, kolme tyttöä ja viisi poikaa. Alustavasti kaksi tyttöä ja kenties yksi poika varattu, muut ovat vielä vailla sitä omaa, oikeaa kotiaan. Emo ja pennut voivat hyvin, ja Rilla vaikuttaa olevan hyvä ja tunnollinen äitikoira.

Rillan masu

Vähän vaikea rapsuttaa itseään, kun masu on tiellä. Vielä noin viikko odotusta edessä.

Rilla odottaa!

Nyt se alkaa olla selvää - nimittäin se, että Rilla tosiaan saa pentuja. Sen nisät ovat turvonneet mukavan mammakoiramaisesti, ja masu alkanut kasvaa kylkiluitten takaa kuten pitääkin. Lisäksi käytös on muuttunut levottomammaksi (kuin tavallistakaan...) ja se tekee pesää ulkoluolaan tai retkottaa sisällä ja kärsii kuumuudesta. Toisten narttujemme seura tuntuu olevan välillä liikaa, ja olemmekin olleet varovaisia, ettei pääse tapahtumaan yhteydenottoja. Hormonit saavat koirat joskus tulisiksi, tämä todentui, kun Turru ja Enna ottivat yhteen Turrun viimeisimmän raskauden aikana viitisen vuotta sitten. Onneksi eivät sentään pahasti, ja juttu oli ohi heti kun ihminen meni väliin, mutta Rillan kanssa en halua ottaa riskejä - se kun tulistuu muutenkin herkemmin ja ottaa jutut enemmän tosissaan.

Kaukametsään on siis tulossa lapinporokoiranpentuja reilun parin viikon kuluttua. Kuinkakohan monta, se selviää sitten, tosin kun masu jo nyt on tuon kokoinen... toivottavasti ei nyt sentään ihan kymmentä. ;)

Kuvia tulee jahka massu on paisunut sen verran, että sen kuvistakin erottaa selvästi (mustat koirat ja selkeiden kuvien ottaminen kun ei ole kaikkein helpointa).

Enna kanootissa kuvien kera

Kävimme taas eilen melomassa, ja Enna pääsi jälleen mukaan. Nyt oli kamerakin matkassa, joten tässä sen pitemmittä puheitta muutama kuva: