Automatka oli ahdas, istuin takapenkillä kaksi pentua jaloissani, koska kuljetushäkkiin ei enää oikein mahdu kahta enempää. Kätkä ja Käkry siis matkasivat eläinlääkärille häkissä, Runo ja Heinis jaloissani. Takaisinpäin tullessa minulla oli kaksi pentua sylissä, Heinis kun jumittui siihen heti, ja Runokin hoksasi jossakin vaiheessa, että syli olis kyllä kiva. Siinä ne sitten makoilivat, ja lämmittivät minua.
Runo ja Heinis saivat taas tutustua vastaanottoon oikein kunnolla, haistelivat ja kuljeksivat ympäriinsä, koska muita hoidettavia ei ollut. Käkry ja Kätkä joutuivat pikakohtelun uhreiksi, hain ne häkistä pöydälle ja sitten takaisin. Ne eivät oikein olleet ihastuneita pikaiseen toimintaan. Tosin Runokin oli sitä mieltä, että pöydällä ei ole kivaa, ja hyppäsi siitä pois ennen kuin ehdin huomatakaan. Sen jälkeen otinkin neidistä kunnon otteen. Heinis taas tuntui olevan kuin kotonaan, ja lopulta sitä oli jopa vaikea saada pois vastaanotolta. Se olisi jäänyt sinne mieluusti istuksimaan ja ihmettelemään.
Kätkällä tuntuivat jo molemmat kivekset kunnolla, Heinikseltä ja Käkryltä löytyi vain yksi, vaikka olen omasta mielestäni kyllä niilläkin molemmat tuntenut. Ne kai sitten muljahtelivat takaisin ruumiin onteloon, sitä ne kuulemma voivat tehdä sinne puolen vuoden ikään saakka. Kaikilla pennuilla oli mikrosiru tallella, ja ilmeisesti jokainen siru on laitettu ihan oikeaan pentuun silloin aikoinaan myös. Eläinlääkärillä kun on ollut kuulemma useampikin sellainen tapaus, jossa mikrosirun numero ei olekaan täsmännyt koiran papereissa olevaan numeroon. Lienee aika ymmärrettävää esimerkiksi kymmenen ruskean labradorin pennun kanssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti