keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Yksi poissa, seitsemän jäljellä

Suentassu muutti tiistaina uuteen kotiinsa, kävimme viemässä sen. Melkein tuli tippa silmään lähtiessä (vaikka sitä ei luultavasti kukaan huomannut), kun pentu jäi katselemaan turvapaikastaan jakkaran alta. Vaikka näitä on ollut tässä kahdeksan, ja onhan niistä vaivaakin ollut, on niihin vaan kumman kiintynyt silti. Jokaiseen yksilönäkin, sillä nyt jonkin aikaa ne ovat jo olleet aivan selvästi yksilöitä eikä enää vain pentulauma.

Eilen latasin uuden videon YouTubeen, siinä vielä temmeltävät kaikki kahdeksan pentua. Video on otettu 28. päivä, vaikka erehdyksessä kirjoitinkin selostukseen toisin, ja en ole löytänyt mahdollisuutta muuttaa tekstiä siellä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti