lauantai 30. lokakuuta 2010

Ne on sitten rokotettu

Nyt on pennuilla ensimmäinen rokotus. Kaikki käyttäytyivät hyvin eläinlääkärissä, jokainen oman luonteensa mukaan. Kätkä oli mietteliäs ja ihmeissään, Käkry hieman varovainen (pöytä oli kumma, vaikka kotona kyllä olohuoneen pöydälle hypitään vähän väliä - luultavasti desinfiointiaineen haju oli se merkillisin juttu), Karvis riekkui ja heilui (hyvä ettei eläinlääkäri pistänyt rokotetta itselleen), Runo istui kuin kiltti tyttö ainakin ja Heinis oli utelias (Heinis se aina yllättää, kuvittelin sen vähintään kiljuvan pistoksen aikana mutta ei, se ei edes huomannut moista, kaikki oli vain niin hirveän kiinnostavaa).

Lisäksi Runo ja Heinis saivat tutustua vastaanottoon kunnolla sillä välin kun haimme muita pentuja häkistä autosta (niitä kaikkia ei enää voi laittaa samaan kuljetushäkkiin, se vain olisi liian pieni ja tuloksena voisi olla rähinää). Eli Runolla ja Heiniksellä oli valjaat ja hihnat, ja ne odottelivat vastaanotolla haistellen ja kuljeskellen ympäriinsä. Käyttäytyivät kuin mallipennut, mitä nyt Runo ehti pissaamaan lattialle.

Kotimatkalla Kätkä oksensi, ensimmäinen kerta kun joku pennuista kunnolla oksentaa autossa. En tiedä, oliko syynä rokote vai mikä. Sitten se (tai muut kaksi sen kanssa häkissä ollutta) söi oksennuksensa. Siivoushuolto toimii...

torstai 28. lokakuuta 2010

Rokotusten aika

Huomenna viemme pennut rokotettavaksi. Sitten ne pääsevätkin jossakin vaiheessa haistelemaan koulutuskentän tuulia, ei ehkä ihan koulutusmielessä, mutta ainakin sosiaaliseeraamisen ja maailman näkemisen merkeissä.

Tänään täällä on kurakinttuisia pentuja, kaikki lumi on sulanut yön aikana ja jättänyt jäljelle vain ravasta lätisevän pihamaan. Onneksi sade loppui, joten pennut saavat temmeltää napa ravassa oikein tosissaan.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Talvisia kuvia

Käkriäinen lumileikkien jälkeen:

Karvajalka


Pojjaat yhyresä

Pennuilla oli tänään "luonnetesti": ne pääsivät ottamaan lähikontaktia käynnissä olevaan pölynimuriin. Ja kun meillä ei ole mikä tahansa imijä, vaan ehta teollisuusimuri, on metelikin sen mukainen. Kaikki muut läpäisivät testin kirkkaasti, paitsi poloinen Heinähattu, jota hirvitti niin, että piti mennä kaapin alle piiloon. Tosin sieltä se sitten kyllä tarkkaili tilannetta ilman tutinoita taikka uikutuksia. Karvajalka yritti leikkiä imurin suulakkeella, Kätkäläinen käväisi nuuhkaisemassa mokomaa mölytoosaa ja tyytyi sitten katselemaan sitä sohvalta, Käkriäinen ei ensin edes meinannut huomata sitä (!), vaan huomasi vain Neo-kissan, joka tallusteli lattialla. Eikä jäänyt Runokaan veljiään huonommaksi, vaan oli kohteliaan kiinnostunut imurista, ja muuten oli kuin muulloinkin. Ovathan ne imurin äänen tosin aikaisemminkin kuulleet, mutta oven läpi. Minä kun nimittäin imuroin mieluummin ilman koiria samassa huoneessa, kärsivällisyyteni siivotessa kun ei ole oikein parhaimmasta päästä ;).

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Autoharjoituksia

Nyt ovat sitten kaikki pennut olleet auton kyydissä. Käkriäinen oli mukanamme kauppareissulla perjantaina. Se oudoksui häkkiä ja matkaa jonkin verran, mutta ei oksentanut matkalla, mikä on suuri plussa - emo Rilla kun oksentelee autossa edelleen välillä. Sen pennut tuntuvat omaavan paremman autopään kuin se itse.

Käkriäinen sai myös hieman ihmetellä Oriveden keskustan hyörinää perjantai-iltana. Aluksi tärisytti sylissä, mutta sitten jo tuli pisukin pensaan alle, ja samasta paikasta oli hyvä tarkkailla ympäristöä.

Lauantaina oli Heinähattu mukanamme keskustassa. Se oli koko ajan virkeä ja utelias kaiken suhteen. Vaikka hieman pelottikin, silti se aina nosti päätään kun auto pysähtyi ja alkoi tarkkailla tapahtumia. Se pääsi myös sylissä tutustumaan paikalliseen koira- ja kissatarvikeliikkeeseen. Heinis on ensimmäinen pennuista joka on omaehtoisesti tullut ulos kuljetushäkistä kun sitä on sieltä houkuteltu. Ilmeisesti tietynlainen hurjapäisyys auttaa sopeutumaan uusiin tilanteisiin helpommin. Heiniskään ei oksentanut matkalla.

Tänään harjoittelimme harjaamista, kohteina Käkriäinen, Kätkäläinen ja Karvajalka. Karvapojat suhtautuivat asiaan mielenkiinnolla, ja sopeutuivat tilanteeseen. Kätkä jopa asettautui makuulle, niin mukavaa harjaaminen sen mielestä oli. Karvajalan mielestä taas oli kyseessä uusi kiva leikki, ja se yritti vähän väliä jyrsiä harjaa. Lisäksi se pyöri ympäri ja oli aivan täpinöissään. Mutta ilmiselvästi tilanne oli senkin mielestä huippukiva.

Kosketeltuhan näitä pentuja on koko ajan ja tassujakin käyty läpi joka päivä, että sopeutuisivat kynsien leikkaamiseen. Kun ne olivat pienempiä, leikkasinkin niiden kynsiä, koska muuten ne olisivat raapineet Rillan masun naarmuille imiessään. Tällä hetkellä on menossa vaikea koko kynsien leikkaamiselle, pienenä kynsiin tepsivät hyvin kissan kynsileikkurit, nyt kynnet alkavat olla jo liian vahvat niille, mutta edelleen koirien kynsileikkurit ovat vielä hieman liian suuret. Siksipä kynsien leikkuuharjoitukset nyt ovatkin enemmän tassujen käsittelyä ja hiplausta, etten vahingossa napsauta liian isoilla leikkureilla liian paljon kynnestä.

Ilmeisesti kukaan ei halua koiranpentua syksyllä, koska neljä veljestä ovat vieläkin vailla omaa kotiaan. Karvajalka sopisi harrastavaan kotiin, koska se tekee mielellään kaikenlaista ja on aktiivinen, ja vaikuttaa sopivan uteliaalta ja rohkealta. Heinähattukin sopisi harrastajalle, mutta menee tosiaan helposti ylikierroksille, joten sille paras koulutustapa olisi varmaan naksuttelu yhdistettynä sopivasti leikkiin - se tarvitsisi rauhoittumisen opettelua. Kätkäläinen tuntuu olevan ihmiskoira, eli paljon ihmisen perään. Siitä tulisi uskollinen ystävä retkeilijälle ja mahdollisesti johonkin koiramaiseen harrastukseenkin, se varmasti tekisi mieluusti yhdessä juttuja sen Oman Ihmisensä kanssa. Käkriäinen sopisi myös retkeilijän kumppaniksi ja kaveriksi kodin töihin. Ja mikä ettei harrastuksiinkin.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Ipanat taas kotona ja Remun kuvia

Kävimme eilen Jyväskylässä Lappalaiskoirien erikoisnäyttelyssä ihan turisteina, ja haimme samalla ipanat takaisin isän luota. Matka Jyväskylästä Orivedelle meni tosi hyvin, kumpikaan ei oksentanut ja olivat hiljaa kuin hiiret koko matkan. Kotona Rilla otti poikansa vastaan ylen onnellisena, siinä meni sekin kuvitelma minulta, etteikö emokoira osaisi ikävöidä pentujaan. Ainakin se tunnisti ne ja oli riemuissaan näin lyhyen eron jälkeen. Tiesin sen riemuitsevan siitä, että se leikki pentujen kanssa eri tavalla kuin aikaisemmin, poimi omenia maasta ja kanteli niitä edestakaisin, ja kun pennut sitten menivät niitä siltä kerjäämään, se pudotti omenan pennuille. Tätä se teki vaikka kuinka kauan. Lisäksi se painiskeli ja hammasteli pentujensa kanssa paljon enemmän kuin mitä sillä on viime aikoina ollut tapana, ainakaan silloin kun ne kaikki ovat koossa. Yksittäisen pennun kanssa se on leikkinyt samalla tavalla, mutta ei koskaan koko poppoon ollessa sen kanssa samassa tilassa.

Otin muutaman kuvan Remu-isästä samalla kun haimme pennut, tässä pari onnistuneinta otosta:




lauantai 16. lokakuuta 2010

Ja taas kuvia

Runo mietteliäänä

Runo ja Heinähattu

Heinähattu kerrankin paikoillaan

perjantai 15. lokakuuta 2010

Riehuvia pentusia

Tänään otettu video pentujen railakkaista leikeistä:

Otoksia



Kätkäläinen ja Karvajalka ovat vierailulla isäpapan luona Jyväskylässä, opiskelemassa hieman elämää etteivät ihan metsity täällä maalla. Sillä välin kotiin jääneet pennut pistävät hösseliksi:








tiistai 12. lokakuuta 2010

Harjoittelua

Kun pennut nyt ovat päättäneet siirtyä pikkupennun roolista isomman pennun tai jopa nuoren koiran rooliin, ne saavat alkaa harjoitella isona olemista. Tänään vuorossa on ollut pantaharjoittelua. Rapsun rapsun, kiehnän kiehnän - olivat pentujen kommentit asiaan. Runo nyt on pantaa pitänyt ennenkin ja jopa valjaita, mutta pojat olivat kummissaan. Tosin leikin tiimellyksessä pannat unohtuivat. Kaivelin jopa esiin vanhoja pentupantoja ammoisilta ajoilta kun vasta aloittelin tätä koiratouhuilua. Yllättävän huonosti löytyy kaupoista sopivan kokoisia pantoja pennuille, ellei lähde ihan Tampereelle asti varta vasten niitä eläinkaupasta ostamaan. Ostinkin muutaman kissan pannan ihan harjoittelua varten, lenkille niiden kanssa ei uskalla lähteä, sen verran heppoisia tekeleitä ovat.

Nyt osa pentusista on ulkona temmeltämässä broileri-aterian päälle, Kätkä nukkuu täällä sisällä jaloissani - panta kaulassaan. Ulkona en uskalla pantaa niillä pitää silloin kun ne ovat siellä leikkimässä keskenään.

Mielenkiintoista on se, että pennut ikään kuin yhdessä päivässä siirtyivät askelen eteenpäin kehityksessään. Yhtenä päivänä ne olivat vielä pikkupentuja, seuraavana käyttäytyivät kuin murrosiän kynnyksellä olevat teinit, jotka kokeilevat rajojaan. Mutta on siinä jotain hyvääkin, nyt ne jo kuuntelevat ja yrittävät ymmärtää ja totella, kun niille sanoo jotakin tai kun niitä estää pääsemästä huoneisiin, jossa ne saisivat aikaan liikaa vahinkoa. Aikaisemmin ainoa keino estää niitä menemästä kaikkialle oli sulkea ne pentuaitaukseen siksi aikaa kun itse meni ovesta sisään. Nyt ne jo odottavat ihmetellen kun ihminen "suhisee" (suhisen koirille kissamaisesti, kun kiellän niiltä jotakin, ja samaa äännähdystä tulee automaattisesti käytettyä pentujen kanssa) ja estää niitä seuraamasta mukana.

Ilmeisesti Kätkän ja Heinähatun yhteenotossa ei ole vain yhtä syyllistä. Nyt kun en ole päästänyt niitä kahta yhteen, Heinis ilmiselvästi mahtailee muille pennuille, jalat tanassa ja häntä tomerasti pystyssä. Pieni mutta pippurinen. Toisten kanssa sille ei kuitenkaan tule vakavia riitoja, ei ainakaan vielä ole tullut. Mutta edelleen siltä ilmiselvästi puuttuu jokin taju koirien elekielestä, tai ainakin käyttäytymissäännöistä. Se kun yrittää viedä sisaruksiltaan ruokaa, jopa luun, heti kun on saanut omansa syötyä. Kyllä muutkin pennut käyvät norkoilemassa toistensa herkkua, mutta eivät suoranaisesti syöksy kohti ja yritä siepata sitä toisen suusta, tai mahtaillen yritä saada toista sitä pudottamaan itselleen. Heinis taas tekee molempia. Siis lisää harjoituksia sille aikuisten koiriemme parissa. Muuten se tulee saattamaan itsensä moneen koitokseen isompana - sekä täällä meillä, että tulevassa omassa kodissaan.

Ja näin aasinsillan kautta: Kätkäläinen, Käkriäinen, Karvajalka ja Heinähattu ovat vieläkin vailla sitä pysyvää, ihan omaa kotiaan. Yhdelle niistä saattaa olla koti jo tiedossa, en tiedä vielä kenelle, mutta ainakin siis kolme poikaa etsivät vielä.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Välirikko

Eilen tapahtui kahden urospennun välillä riitaantuminen. Kätkäläinen kävi Heinähatun kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Tilanne alkoi siitä, kun minä istuin lattialla, ja pennut pyörivät ympärilläni. Kätkä oli tunkenut itsensä syliini, ja Heinis pyöri siinä, tullen jyrsimään lahkeitani. Yhtäkkiä Kätkä hyökkäsi Heiniksen kimppuun, ja se ei ollut leikkiä. Kätkä kävi suoraan kiinni kurkkuun ja puri tosissaan, eikä päästänyt irti, vaikka Heinähattu kiljui täyttä kurkkua. Eli minä irrotin ne toisistaan. Heinis oli aivan paniikissa, ja rauhoittelin sitä.

Tilanne ei muuttunut. Aina kun päästin Heinähatun lattialle, Kätkä oli sen kimpussa, ja tilanne toistui. Nyt olen erottanut pennut kahteen laumaan, toisessa ovat kolme isoa poikaa, Kätkäläinen, Käkriäinen ja Karvajalka, jotka tuntuvat tulevan edelleen toimeen keskenään. Toisessa ovat Heinähattu ja Runo. Joudun nyt vaihtelemaan pentuja edestakaisin sisälle, ulos ja kuistille pentuaitaukseen. Harmillinen takaisku tämä, jos pentuja ei enää ollenkaan voi pitää isossa laumassa, mutta en halua stressata Heinähattua sillä, että se joutuisi koko ajan pelkäämään veljensä hyökkäystä.

Pennut ovat nyt siirtyneet nuoren koiran kastiin, eivätkä enää ole pentuja. Ja Kätkä ei tosiaankaan sovi ainakaan toisen uroksen seuraksi. Aikuisille koirille se on vielä hyvin nöyrä, samoin ihmisille.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Opettelua ja omenoita

Tänään Venni ja Kesäheinä (jonka kutsumanimeksi tullee Runo) ovat opetelleet pannan pitämistä. Lisäksi Runo sai opetella silmiin katsomista namin avulla, ja Venni luopumista, myös namin avulla. Molemmat tytöt hoksasivat nopeasti mistä on kysymys. Lisäksi kaikki pennut ovat juosseet pihalla emonsa ja Nuutin kanssa. Omenapuista pudonneet omenat maittavat kaikille, hieman ylensyömistäkin on esiintynyt, ja sen myötä vetelää ulostetta. Onneksi se ei tunnu haittaavan menoa, ja mahatkaan eivät ilmeisesti ole tulleet kipeiksi.

Kätkäläisen, Käkriäisen ja Karvajalan kivekset ovat nyt laskeutuneet. Heinähatun eivät vielä, mutta olen toiveikas sen suhteen että sekin tapahtuu piakkoin. Suentassusta (eli Borosta, kuten sitä kutsutaan) en tiedä, koska se asustelee jo muualla.

Sunnuntaina Vennikin sitten jo lähtee meiltä, ja Runo jää ainoaksi tytöksi veljiensa seuraan. Pentulauma vaimenee huomattavasti, koska Venni on yksi sen eniten riehakkaita tilanteita aiheuttava jäsen. Ellei joku sitten ota sen paikkaa porukassa, ja ala riekkumaan siskonsa tavoin.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Vielä kuusi pentua

Sudenmorsian haettiin uuteen kotiinsa viime lauantaina, Venni lähtee ensi sunnuntaina (se tosin etsii vielä sopivaa sijoituskotia, uusi omistaja elikkä Rillan kasvattaja aikoo sijoittaa sen - Nutukas kennelin kotisivu-linkki löytyy linkeistäni, jos joku kiinnostuu sijoitusnartusta). Sitten vailla aivan omaa kotiaan ovat enää Karvajalka, Käkriäinen, Kätkäläinen ja Heinähattu. Koska pentujen (tämänhetkiset) luonteet ovat jo alkaneet näkyä, kerron niistä hieman.

Kätkäläinen:

ilmeisen dominoiva sisaruksiaan kohtaa, sellainen "jämy äijä" verrattuna niihin. Myös rauhallisempi ja jotenkin ajattelevan oloinen. Tulee mielellään seurustelemaan ihmisen kanssa ulkonakin, ei käytä hampaitaan niin innokkaasti käsiin tai vaatteisiin kuin muut. Ei räksytä turhasta eikä riitele sisarustensa kanssa jos ei ole tarvetta, mutta jos joku asettuu vastahankaan, laittaa tämän pian ruotuun. Saattaa olla haasteellinen otus aikuisena, mutta sopisi kenties hyvin erilaisiin harrastuksiin. Ei kenties paras mahdollinen toisen uroksen kaveriksi. Oli se pojista, joka nosti koipeaan ensimmäisenä.

Käkriäinen:

oman polkunsa kulkija. Ulkona varsinkin viihtyy omissa oloissaan tutkimalla ympäristöä. Hakeutuu kyllä ihmisen seuraan ja nauttii hyväilyistä, mutta ilmiselvästikin on itsenäisin pennuista. Puree käsiä ja vaatteita jopa vähemmän kuin veljensä Kätkäläinen, ja vaikuttaa sitä joustavammalta ja nöyremmältä. Tämän pennun kanssa saa luultavasti tehdä töitä luoksetulossa ja vierellä viihtymisessä.

Karvajalka:

asettuu jonnekin pentueen keskimaastoon luonteensa puolesta. Toimelias, juoksee ja leikkii paljon, mutta ei ole niin dominoiva kuin Kätkäläinen, ja viihtyy enemmän toisten seurassa kuin mitä Käkriäinen. Haukkuu enemmän kuin kaksi edellä kuvattua, muttei mitenkään ylettömän paljon. Ulkonäöltään kaunis pentu, luultavasti näistä jäljellä olevista uroksista se, joka menestyisi parhaiten näyttelyissä. Viihtyy sylissä ja muutenkin ihmisen seurassa (kuten kyllä kaikki näistä pennuista).

Heinähattu:

pentueen pienikokoisin uros. Tämä näkyy sen käytöksessäkin, joka on välillä uhmakasta ja jopa hieman ylitse menevää. Järsii käsiä ja vaatteita innolla, ja on joskus vaikea saada rauhoittumaan, mutta se onnistuu kunhan jaksaa olla kärsivällinen. Haukkuu enemmän kuin veljensä. Tämä pieni poika tulee tarvitsemaan kärsivällisyyttä, turvallisuutta ja paljon hellyyttä uudessa kodissaan. Luultavasti sillä kuitenkin tulee olemaan tarmoa ja innokkuutta, joten sopivalla kohtelulla se saattaisi sopia johonkin harrastukseen, kuten vaikka agilityyn. Kovalla kohtelulla siitä taas saattaisi saada melkoisen hirviön.

Rilla, Venni ja kissat

Otsikossa mainitut esiintyvät uudessa videopätkässä eiliseltä:

lauantai 2. lokakuuta 2010

Rilla ja Heinähattu

Lisää videomateriaalia:


Rilla opetti tänään pienintä poikaansa Heinähattua koirien kielessä, ja samalla molemmilla oli hauskaa. :)