Harjoittelua

Kun pennut nyt ovat päättäneet siirtyä pikkupennun roolista isomman pennun tai jopa nuoren koiran rooliin, ne saavat alkaa harjoitella isona olemista. Tänään vuorossa on ollut pantaharjoittelua. Rapsun rapsun, kiehnän kiehnän - olivat pentujen kommentit asiaan. Runo nyt on pantaa pitänyt ennenkin ja jopa valjaita, mutta pojat olivat kummissaan. Tosin leikin tiimellyksessä pannat unohtuivat. Kaivelin jopa esiin vanhoja pentupantoja ammoisilta ajoilta kun vasta aloittelin tätä koiratouhuilua. Yllättävän huonosti löytyy kaupoista sopivan kokoisia pantoja pennuille, ellei lähde ihan Tampereelle asti varta vasten niitä eläinkaupasta ostamaan. Ostinkin muutaman kissan pannan ihan harjoittelua varten, lenkille niiden kanssa ei uskalla lähteä, sen verran heppoisia tekeleitä ovat.

Nyt osa pentusista on ulkona temmeltämässä broileri-aterian päälle, Kätkä nukkuu täällä sisällä jaloissani - panta kaulassaan. Ulkona en uskalla pantaa niillä pitää silloin kun ne ovat siellä leikkimässä keskenään.

Mielenkiintoista on se, että pennut ikään kuin yhdessä päivässä siirtyivät askelen eteenpäin kehityksessään. Yhtenä päivänä ne olivat vielä pikkupentuja, seuraavana käyttäytyivät kuin murrosiän kynnyksellä olevat teinit, jotka kokeilevat rajojaan. Mutta on siinä jotain hyvääkin, nyt ne jo kuuntelevat ja yrittävät ymmärtää ja totella, kun niille sanoo jotakin tai kun niitä estää pääsemästä huoneisiin, jossa ne saisivat aikaan liikaa vahinkoa. Aikaisemmin ainoa keino estää niitä menemästä kaikkialle oli sulkea ne pentuaitaukseen siksi aikaa kun itse meni ovesta sisään. Nyt ne jo odottavat ihmetellen kun ihminen "suhisee" (suhisen koirille kissamaisesti, kun kiellän niiltä jotakin, ja samaa äännähdystä tulee automaattisesti käytettyä pentujen kanssa) ja estää niitä seuraamasta mukana.

Ilmeisesti Kätkän ja Heinähatun yhteenotossa ei ole vain yhtä syyllistä. Nyt kun en ole päästänyt niitä kahta yhteen, Heinis ilmiselvästi mahtailee muille pennuille, jalat tanassa ja häntä tomerasti pystyssä. Pieni mutta pippurinen. Toisten kanssa sille ei kuitenkaan tule vakavia riitoja, ei ainakaan vielä ole tullut. Mutta edelleen siltä ilmiselvästi puuttuu jokin taju koirien elekielestä, tai ainakin käyttäytymissäännöistä. Se kun yrittää viedä sisaruksiltaan ruokaa, jopa luun, heti kun on saanut omansa syötyä. Kyllä muutkin pennut käyvät norkoilemassa toistensa herkkua, mutta eivät suoranaisesti syöksy kohti ja yritä siepata sitä toisen suusta, tai mahtaillen yritä saada toista sitä pudottamaan itselleen. Heinis taas tekee molempia. Siis lisää harjoituksia sille aikuisten koiriemme parissa. Muuten se tulee saattamaan itsensä moneen koitokseen isompana - sekä täällä meillä, että tulevassa omassa kodissaan.

Ja näin aasinsillan kautta: Kätkäläinen, Käkriäinen, Karvajalka ja Heinähattu ovat vieläkin vailla sitä pysyvää, ihan omaa kotiaan. Yhdelle niistä saattaa olla koti jo tiedossa, en tiedä vielä kenelle, mutta ainakin siis kolme poikaa etsivät vielä.