torstai 3. kesäkuuta 2010

Myöhästynyt synttäripäiväonnittelu!




Eli Runotar F-pentue (syntynyt 29.5.2003) täytti 7 vuotta viime lauantaina!
Onnea Fani, Kanda, Nuuti, Nasti, Nille, Kiela ja Freija!




Vielä kuva Nuutista viime kesältä:

Kuva Tapani Romppainen

* * *

Runotar F-pennuthan syntyivät meillä, joten sain tutustua tähän seitsikkoon aivan lähituntumalta niiden ollessa pieniä. Ne olivat myös ensimmäinen "oma" pentueeni, eli ensimmäiset koiranpennut joiden syntymän näin ja joiden kasvua seurasin syntymästä luovutusikään saakka. Siksi niillä kaikilla on erityinen paikka sydämessäni. Nuuti jäi asumaan meille (se vakuutti ensin minut ja sitten mieheni siitä, että se nyt vain on meidän koiramme) ja Fani (Runotar Fenni) asuu vanhempieni luona emänsä Ninnin (Runotar Armi) kanssa. Muista pennuista en ole juuri kuullut viime vuosina, paitsi Kandasta (Runotar Feanar), joka asustelee Pikkuketun kennelissä.

2 kommenttia:

  1. Hei! Eksyin sattumoisin tänne blogiin kun etsin koirani sisaruksia. Vastaan tuli tämä teksti! Meillä on siis kotona (tai oikeastaan vanhemmillani) Runotar Fiia! Toivottavasti tämä viesti löytää perille! Minuun saa olla yhteydessä jos haluat kuulla enemmän kuulumisia :) itse kuulisin myös mielelläni lisää kuulumisia Nuutista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheaa, en ole käynyt täällä lukemassa kommentteja aikoihin, nyt vasta huomasin tämän. Kiva kuulla Fiiasta, meillä sitä kutsuttiin pikku Fiiksi, ja se oli tosi nopsa jaloistaan. Se oli myös pentueen pienin, mutta niin terhakka! Kiitoksia kommentista. :)

      Poista